Honkapirtin historiaa
Honkapirtti rakennettiin alun perin nykyiseen tarkoitukseensa, turkulaisten retkeilykohteeksi. Rakennuksen taustalla oleva tarina ei kuitenkaan ole aivan tavanomainen. Honkapirtin kaikki vaiheet – idea, suunnittelu, työnjohto ja toteutus sisustusta myöten on JR 14 -jalkaväkirykmentin käsialaa. Kaikki lähti ”korpisoturirykmentin” miesten halusta auttaa vaikeuksissa olevia lähimmäisiä.
JR 14 -jalkaväkirykmentti
JR 14 oli vuosina 1941-44 käydyssä sodassa pääasiassa turkulaisista ja Turun ympäristöpitäjistä koottu jalkaväkirykmentti. Vuonna 1942 JR14 siirrettiin Röhön-Uhtuan erämaihin. Tuolloin rykmentille alkoi rauhallisempi asemasota- ja varmistuslinjavaiheen aika.
Rintamamiesten keskuudessa kasvoi huoli kaatuneiden aseveljien ja rykmentin invalidien kohtalosta. Niin syntyi ajatus Honkapirtistä, kotiseudulle siirrettävästä keskuksesta, jonka avulla hankituilla varoilla voitaisiin auttaa vaikeuksissa olevia lähimmäisiä. Talo rakennettiin retkeilykohteeksi, mutta suuriin tiloihin tehtiin myös kerhohuoneita rykmentin sotaleskille sekä kokoontumispaikka, missä aseveljet voisivat muistella yhteisiä sotakokemuksia.
Moninaiset rakennusvaiheet
Talon pystyttäjien murheena oli tarvikepula; varsinkin naulat olivat hukassa. Myös komea rakennusmateriaali vaati käsittelytaitoa. Suurimmat rakennuksessa käytetyt kelot olivat 16-metrisinäkin vielä latvastaan 12 tuumaisia. Rykmentin piirissä oli monen alan ammattimiehiä, ja kaikesta selvittiin omin voimin. Sisustuksen kruunasi kelojen kaunis punahonka.
Talo oli osittain pystyssä jo Uhtuan länsipuolella Hukariksi nimetyllä maastonosalla 1942-1943. Sieltä se siirrettiin Turkuun rintaman paluukuljetuksina ja hirret numeroituina keväällä 1943. Turun kaupunki luovutti nykyisen tontin rakennuksen uudelleen pystyttämiseksi. Pystytyksestä vastasivat lomalla olevat rintamamiehet ja rykmentin jo lomautetut, vanhemmat ikäluokat, jotka olivat perustaneet JR 14 Aseveljet ry:n. Talon pystyttämiseen tarvitut varat saatiin lahjoituksina, ja rakennus nousi uudelleen Turun Ruissaloon vuoden 1944 syksyllä. Aseveliyhdistys lakkautettiin aseleposopimuksen mukaisesti ja Honkapirtti luovutettiin Turun kaupungille.
Historia vahvasti läsnä
Honkapirtistä löytyy paljon vihjeitä sen historiasta. Jääkarhuaiheinen lippu kuvaa rykmentin alkuvaiheita Jäämeren rannikolla. Rykmentin komentaja oli Albert Ravila, jonka mukaan Honkapirtin osoite on nimetty Albert Ravilan raitiksi. Albert Ravilalle veistettiin myös oma tuoli – yhdestä kelosta. Sekin löytyy Honkapirtistä edelleen. Pöydät, lattiat ja katot ovat luonnollisesti kaikki Uhtuan kelohonkaa.
Honkapirtti on palanen turkulaisten ja koko Suomen historiaa eräältä sen raskaimmalta korpivaelluskaudelta. Samalla se on pysyvä merkki suomalaisten suhtautumisesta vaikeuksissa olevaan lähimmäiseen, asenteesta, joka JR 14 -miesten keskuudessa tunnetaan aseveljeyden nimellä.
Kenraalimajuri Albert Ravila (1897-1980)
JR 14 rykmentinkomentajana toimi majuri Albert Ravila. Everstiksi Ravila ylennettiin 1944 ja kenraalimajuriksi 1955. Ravilan mukaan on saanut myös nimensä Honkapirtille johtava tie, Albert Ravilan raitti. Paitsi pidetty komentaja, Ravila oli myös etevä pienoiskivääriammunnassa, jossa hän saavuttikin useita palkintoja, mm. kaksi MM-joukkuekultaa sekä henkilökohtaisen MM-kullan Helsingissä 1937.
JR 14:n kunniamarssi
Maine laulujen kauaksi kantaa, neljästoista on rykmentti tää.
Vienan korvesta Jäämeren rantaan, vana voittoisa jälkeemme jää.
Kotiseuduilta armailta tiemme vaikka kauaksi vienyt on,
silti leijonalippumme viemme kautta taistojen tien voittohon.
Meille tuttu on Jäämeren tuuli, näyt valtaisan tunturimaan,
Litsan, Saarennon ken nimet kuuli, niitä unhoita ei milloinkaan.
Mustatunturin rinteille asti jyly Muurmannin tykkien soi
kun me iskimme raivokkaast, tuhon iskumme taas heille toi.
Huuto Vienasta kuului jo meille; Heimoveljien hetki nyt lyö.
Läksi rykmentti uusille teille, oli ympäri syksyinen yö.
Lumi valkea korpisuot jo peitti, kelohongat ja ryteikkömaan,
kirkas kuu ylle hopeaa heitti kun me saavuimme taas rintamaan.
Sanat Usko Hurmerinta (myöh. Kemppi)
